Tärkeitä asioita

Teoksen toinen osa sijoittuu rakennuksen läntiseen päätyyn

Teoksen toinen osa sijoittuu rakennuksen läntiseen päätyyn

Tärkeitä asioita koostuu kahdesta muistilistaa tai kauppalistaa muistuttavasta listasta, jotka on kirjoitettu rakennuksen kahdelle päätyseinälle. Rakennus on muistisairaiden vanhusten palvelutalo Tampereen Ranta-Tampellassa. Teos on valmistunut marraskuussa 2019.

Ranta-Tampella on Tampereen keskustan pohjoislaidalle, Näsijärven rannalle parhaillaan rakentuva uusi kaupunginosa. Alue painottuu asumiseen, ja Ranta-Tampellaan odotetaan muuttavan yhteensä n. 3000 asukasta tulevina vuosina. Tällä hetkellä alue on monilta osin rakennustyömaata, mutta valmiina on myös paljon, kuten alueen keskiössä kulkeva kanava, sekä alueen rantoja kiertävät kauniit kävelyreitit. Teos sijoittuu Ranta-Tampellan länsilaidalle.

Teoksesta kerrotaan myös tässä Aamulehden jutussa.

Teoksen toinen osa sijoittuu rakennuksen itäiseen päätyyn

Teos sijoittuu Tampereelle, keskustan pohjoislaidalle parhaillaan rakentuvaan Ranta-Tampellaan. Teoksen sijaintipaikka on alueen länsilaidalla - kartalla rakennus on ympyröity sinisellä. Teoksen länsipäädyn osoite on Verstaankatu 13, Tampere

Teoksen taustaa

Tutustuin teosta luonnostellessa mm. kovasti ihailemani Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumon luonnoksiin alueen tunnelmasta. Kuva: Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo

Tutustuin teosta luonnostellessa mm. kovasti ihailemani Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumon luonnoksiin alueen tunnelmasta. Kuva: Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo

Alueen keskellä kulkee kanava, jonka varrella on paljon oleskelupaikkoja. Kuva: Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo

Alueen keskellä kulkee kanava, jonka varrella on paljon oleskelupaikkoja. Kuva: Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo

Rakennus on muistisairaille vanhuksille suunnattu palvelutalo, jonka oleskelualueet sijoittuvat pääosin rakennuksen katolle. Teoksen yleisö koostuukin rakennuksen asukkaiden rinnalla alueella liikkuvista kaupunkilaisista ja alueen muista asukkaista, rakennuksen päätyjulkisivujen näkyessä kauas sekä itään että länteen.

Teos on kaksiosainen, ja sijoittuu rakennuksen itä- ja länsijulkisivuihin muodostaen kokonaisuuden.

Teos on kaksiosainen, ja sijoittuu rakennuksen itä- ja länsijulkisivuihin muodostaen kokonaisuuden.

Itäinen julkisivu rakenteilla - teoksen taustana toimiva porraskäytävä puuttuu kuvassa vielä!

Itäinen julkisivu rakenteilla - teoksen taustana toimiva porraskäytävä puuttuu kuvassa vielä!

Teoksella haluttiin tuoda mielenkiintoa päätyjulkisivuihin jotka, poistumisteiden vuoksi ikkunattomina, jäisivät muutoin hyvin pelkistetyksi. Kahden julkisivun vuoksi lähtökohtana oli toteuttaa kaksi teosta, tai kaksiosainen teos. Teos tulee toimimaan ympärivuotisena ja pysyvänä osana arkkitehtuuria.

Rakennuksen läntinen julkisivu ilman teosta. Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki Oy.

Rakennuksen läntinen julkisivu ilman teosta. Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto AR-Vastamäki Oy.

Luonnos teoksen ilmeestä läntisessä julkisivussa. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Teos sijoittuu muistisairaiden vanhusten palvelutaloon ja käsittelee muistamista. Inspiraationa ovat olleet tavallisten ihmisten muistilistat, jotka unohtuvat kauppojen koreihin. Teoksen ideana on tuoda lämpimällä tavalla esiin arjen pieniä tärkeitä asioita, joista elämän merkitys muodostuu. Me kaikki tarvitsemme välillä apua näiden tärkeiden asioiden muistamisessa, osana joskus turhankin vauhdikasta arkea.

Teoksen ideana on tuoda lämpimällä tavalla esiin arjen pieniä tärkeitä asioita, joista elämän merkitys muodostuu.

Toinen luonnos teoksen ilmeestä läntisessä julkisivussa. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Alustava luonnos teoksen toisesta osasta, itäisestä julkisivusta. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Listoista voi hahmottaa kaksi eri ihmistä, tai saman ihmisen eri aikoina

Molemmilla julkisivuilla on oma listansa, sommiteltuna julkisivujen pinta-aloihin. Listoista voi hahmottaa kaksi eri ihmistä, tai saman ihmisen eri aikoina. Teoksen yleisöä ovat kaikki Ranta-Tampellan asukkaat ja alueella liikkuvat tamperelaiset. Samalla teos identifioi palvelutaloa, jonka julkisivuihin se sijoittuu.

Kuinka teos syntyi?

Ihmisten kauppalaput toimivat teoksen lähtökohtana. Minua kiehtoi niiden henkilökohtaisuus ja se, kuinka ne aina kertovat jotain kirjoittajastaan.

Ihmisten kauppalaput toimivat teoksen lähtökohtana. Minua kiehtoi niiden henkilökohtaisuus ja se, kuinka ne aina kertovat jotain kirjoittajastaan.

Tässä ensimmäinen teoksen aineistoksi löytämäni muistilista, jonka käsialasta myös pidin kovasti.

Tässä ensimmäinen teoksen aineistoksi löytämäni muistilista, jonka käsialasta myös pidin kovasti.

Teos saa inspiraationsa ihmisten unohtamista muistilistoista. Niiden pohjalta kirjoitin oman, tärkeiden asioiden listan, johon toivottavasti moni voi samaistua - tai tunnistaa siitä kuvitteellisen, tutun tuntuisen ihmisen. Teos oli lähtökohtaisesti kaksiosainen, joten laadin itä- ja länsijulkisivuille omat listansa. Sitten pyysin läheisiä ihmisiä kirjoittamaan listani sanoja ylös. Lopulta valikoin käsialoista isäni käsialan.

Testasin teokseen läheisteni käsialoja - tässä yksi esimerkki. Halusin, että teksti on aitoa käsialaa - ei liian siistiä, mutta ei täysin mahdotonta lukea!

Testasin teokseen läheisteni käsialoja - tässä yksi esimerkki. Halusin, että teksti on aitoa käsialaa - ei liian siistiä, mutta ei täysin mahdotonta lukea!

Isäni käsiala tuntui lopulta sopivimmalta.

Isäni käsiala tuntui lopulta sopivimmalta.

Kun olin löytänyt sopivan käsialan, aloin miettiä tekniikkaa tarkemmin. Alkuvaiheessa tutkin myös käsin taivutettua tekstiä - alla vasemmalla seppä Jorma Dahlströmin taidonnäyte. Testien avulla kuitenkin selvisi, että näkyäkseen ympäristöön tekstin viivan tulisi olla noin 2 cm paksua. Sen taivuttaminen ei taas ollut mahdollista käsin, joten päädyin levystä leikattuun tekniikkaan - tämän prototyypin toteutti Neon Hirvonen.

25ccba0d-6edc-4d16-afc1-e43df5aa4a61.jpg
IMG_20190607_154532.jpg

Myös valokirjaimet testattiin mahdollisena vaihtoehtona, mutta ne todettiin asuinalueelle liian häikäiseväksi, ja toisaalta raskaaksi ylläpitää - valot himmenevät ajan kanssa ja vaativat korjausta, vaikka käytettäisiin LED-tekniikkaa perinteisen neonputken sijaan.

Vein testikirjaimeni mökille! Ladon seinään asennettuja sanoja vertailemalla tutkin, millainen teksti näkyy kauas selkeänä ja luettavana. Päädyin testien pohjalta levystä leikattuihin kirjaimiin.

Vein testikirjaimeni mökille! Ladon seinään asennettuja sanoja vertailemalla tutkin, millainen teksti näkyy kauas selkeänä ja luettavana. Päädyin testien pohjalta levystä leikattuihin kirjaimiin.

Sanoja valmiiksi leikattuna ennen maalausta

Sanoja valmiiksi leikattuna ennen maalausta

Teknisesti teos toteutettiin siten, että valokuvasin isäni kirjoittamat muistilistat, ja vein kuvat tietokoneelle.

Koneella sanoistaoli mahdollista toteuttaa yksitellen kirjaimia seuraten vektorimuotoiset versiot, joiden pohjalta niistä oli mahdollista leikata identtiset, suurikokoiset kopiot alumiinilevystä.

Alumiiniset sanat pulverimaalattiin valkoiseksi, joka erottuu kauniisti tummalla seinällä.

Sanoja kuivumassa Tammerneonin tehtaalla Tampereella. Tammerneon on pitkänlinjan toimija ulkomainonnan alalla, ja tekniikka vastaa ulkomainoksissa käytettävien kylttien tekniikkaa. Siten se on myös testatusti säänkestävä.

Teos valmistuu!

Teos asennettiin paikoilleen marraskuussa 2019. Alla muutamia kuvia asennuksesta.

Teos valmistui marraskuussa 2019, ensimmäisten asukkaiden muuttaessa rakennukseen alkuvuodesta 2020. Alla ensimmäisiä kuvia valmiista teoksesta - lisää päivitetään sivuille alkuvuodesta 2020.

Teoksen länsipääty juuri asennuksen jälkeen.

Teoksen länsipääty juuri asennuksen jälkeen.

Kävelyreitti, jonka varrella näet teoksen molemmat osat! Google Mapsissa teoksen itäpäädyn osoite on Verstaankatu 13, Tampere.

Kävelyreitti, jonka varrella näet teoksen molemmat osat! Google Mapsissa teoksen itäpäädyn osoite on Verstaankatu 13, Tampere.

Teoksen itäpääty

Teoksen itäpääty

Teos nähtynä Kekkosentien sillalta

Teos nähtynä Kekkosentien sillalta

Teos nähtynä läheiseltä kävelytieltä

Teos nähtynä läheiseltä kävelytieltä

Teoksen itäinen osa iltapäivän valossa talvella

Teoksen itäinen osa iltapäivän valossa talvella

20200322_104728.jpg
20200322_104540.jpg
 
Tilaajan näkökulma

Maija Kovari suunnitteli ja toteutti kohteeseemme koskettavan ja paikkaansa sopivan teoksen. Ammattimaisesti toteutetut aineistot ja esittelyt, huolellisesti hoidettu asennus, sekä aikataulun pitävyys koko prosessin aikana - kaikki yhdessä tekivät taidehankkeesta tilaajan kannalta sujuvan ja miellyttävän toteuttaa. Voin lämpimästi suositella yhteistyötä hänen kanssaan.
— Mari Peltonen, projektipäällikkö, YIT Asuminen
Previous
Previous

Defensor Capitolii

Next
Next

Kosken kuulemat