Peilikirkas

Peilikirkas syntyi poikkeuksellisen yhteistyön tuloksena. Yksi taiteilijanurani kiintopisteitä on ollut tutkia, kuinka taide voisi kytkeytyä osaksi julkisia tiloja aidosti integroituen, kiinteäksi osaksi tilaa. Siis siten, kuten taide kytkeytyi julkisiin tiloihin vanhojen kaupunkien detaljeissa, kaiteiden kaarteissa, ja muissa taiteellisissa viimeistelyissä, jotka antavat kaupunkitilalle sielun.

Koska 2000-luvulla taiteen puuttumista perustellaan usein kustannussyillä, halusin tässä työssä tutkia, kuinka taiteen vanhat integroinnin menetelmät voitaisiin päivittää nyt elämäämme aikaan siten, ettei taide olisi enää kustannuskysymys. Mielestäni ratkaisu on se, että taiteilijat tuodaan osaksi kaupunkisuunnittelun tiimejä, jolloin taide on mahdollista niin ikään tuoda kiinteäksi osaksi tilaa irrallisen, lisättävän elementin sijaan.

Tässä työssä tapahtui juuri niin. Työskentelin taiteilijana osana katusuunnittelutiimiä. Tavoitteeni oli löytää keinoja joilla teoksen voisi tuoda osaksi katutilaa - ja vielä ilman, että tilan toteutuskustannukset nousevat. Tuloksena syntyi teos, jota voi käyttää myös istuskeluun, eli se korvaa katutilaan tavallisesti asennettavia penkkejä ja toteutuu niihin varatuilla kustannuksilla.

Hankkeesta, sen taustoista, sekä projektin aikana luomistani kolmesta vaihtoehtoisesta luonnoksesta voit lukea lisää täältä. Esittelen alla hankkeen päätteeksi toteutuneen teoksen, joka kantaa nimeä Peilikirkas.

Peikirkas heijastelee ympäristöään peilin tavoin, ja korvaa samalla katutilan tavallisia penkkejä.

Peikirkas heijastelee ympäristöään peilin tavoin, ja korvaa samalla katutilan tavallisia penkkejä.

Katusuunnittelun tarkoituksena oli uudistaa katu, jonka pinta oli painunut, ja tilaan ahtaasti asemoidut kahdeksan puuta kasvaneet liian suureksi. Uudessa suunnitelmassa puita oli vain kaksi, ja katu oli näin valoisampi ja tilavampi. Taideteoksen tuli asettua osaksi katua siten, että tilaa jää myös ravintolan terassille, sekä ajoväylille läheisiin rakennuksiin. Alla alkuvaiheen suunnitelma teoksen asemoinnista kadulle

Luonnosvaiheen kuva teoksen osien sijoittumisesta kadulle.

 

teos saa muotonsa

 

Teoksen suunnittelu eteni tiiviisti katusuunnittelun rinnalla, seuraten sen tarkkuutta. Kun katusuunnitelma meni julkisesti nähtäville, kuten katusuunnitteluun lain mukaan kuuluu, oli rinnalla nähtävillä myös kolme teosluonnosta - voit tutustua kaikkiin luonnoksiin täällä. Peilikirkas oli sekä yleisön että asiakkaani Tampereen kaupungin suosikki, ja sen suunnittelu eteni jatkoon.

Hain teoksen muotoa alkuvaiheessa luonnosten, ja 3D-mallien avulla.

Alkuvaiheen visualisointi teoksesta.

Alkuvaiheen visualisointi teoksesta.

Kun teoksen suunnittelu eteni, tutkin teoksen muotoa myös fyysisten pienoismallien avulla. Pienemmän mittakaavan malleilla tutkin teoksen asettumista osaksi katutilaa, ja isommilla malleilla tutkin itse teoksen muotoa.

Teoksen hahmiottumista osana katutilaa - alkuvaiheen tutkielma

Teoksen hahmiottumista osana katutilaa - alkuvaiheen tutkielma

Teoksen mittasuhteiden ja muodon hahmottamista pienoismallissa 1:10.

Teoksen mittasuhteiden ja muodon hahmottamista pienoismallissa 1:10.

Teippasin työhuoneeni lattiaan kadun mittapiirustuksen suhteessa 1:10, ja asemoin teoksen osia siihen. Paikkaa pitää myös styroksista muotoiltu pylväsvaahtera, jonka sijoittelu on maisemasuunnittelijan käsialaa. Keskellä katkoviivana hahmottuu kohta, jonka puoleen kadun molemmat puolet viettävät, ja tuovat hulevesiä. Yksi osa teoksen suunnittelua oli myös varmistaa, ettei vesi jää seisomaan teoksen laidalle, ja sitä kautta kerää jäätä.

Pienoismallityö on paikoin sotkuista puuhaa!

Pienoismallityö on paikoin sotkuista puuhaa!

Pienoismallit etenivät Henri Sydänheimon mittaamana ja toteuttamana 3D-malliksi, josta tehtiin tuloste. Kuvassa tuloste, jota olen täydentänyt savella ja hionut kokonaisuutta siten, että Henrin on mahdollista täydentää 3D-mallia kohti valmista muoto…

Pienoismallit etenivät Henri Sydänheimon mittaamana ja toteuttamana 3D-malliksi, josta tehtiin tuloste. Kuvassa tuloste, jota olen täydentänyt savella ja hionut kokonaisuutta siten, että Henrin on mahdollista täydentää 3D-mallia kohti valmista muotoa.

Kun teoksen muoto alkoi tarkentua, toteutettiin siitä vielä 3D-malli, jonka pohjalta metallipaja sai mitat teoksen valmistukseen. Lopullisen 3D-mallin laati pienoismallini mittoja seuraten Henri Sydänheimo. Mallista tehtiin vielä muutamia koetulosteita, ennen kuin muoto lyötiin lukkoon - yllä yksi näistä! 3D-mallin avulla teokseni mitat oli mahdollista viedä muotoon, josta metallipaja sai levymäisten osien mitat tarkasti käyttöönsä. Alla yksi sivu teoksen muodosta “levitettynä” mittatarkoiksi piirustuksiksi valmistusta varten.

peilikirkas 3 d malli mittoja.jpg

Teoksen valmistus ja asennus

 

Teos valmistettiin Ylöjärvellä suomalaisesta teräksestä Lehtovuori Oy:ssä. Teoksen osat leikattiin piirustusten pohjalta, hitsattiin toisiinsa kiinni, ja kiillotettiin peilikirkkaaksi. Puuviimeistely toteutettiin erikseen, ja materiaaliksi valikoitui puu, joka harmaantuu ajan kanssa teräksen sävyiseksi. Allaolevissa kuvissa teoksen eri osat on hitsattu toisiinsa, ja kiillotus on työn alla.

IMG_20160902_093916.jpg
IMG_20160923_131418.jpg
 

Teos asennettiin paikoilleen syyskuun lopussa 2016 - alla muutamia kuvia asennuspäivältä.

 
peilikirkas yleiskuva.jpg
peilikirkas-1.jpg
 
Valmis teos. Kuva: Riku Jalkanen

Valmis teos. Kuva: Riku Jalkanen

Previous
Previous

Seven Steps to Save the Ocean

Next
Next

Ruusut