Teos kuin kesäsade laskeutuu Sorrilan koulun keskusaulaan - tule mukaan!

Lehdistötiedote 21.5.2024

Tampereen keskustan Tärkeitä asioita ja Kosken kuulemat -tekstiteoksillaan tunnetuksi nousseen kuvanveistäjä Maija Kovarin uusi teos valloittaa uuden koulun keskusaulan kirkkaana putouksena, jossa peiliakryylistä muotoillut lauseet laskeutuvat korkeassa valokuilussa kohti ruokalan vilinää. Halukkailla on mahdollisuus tavata taiteilija teoksen työvaiheessa, ja osallistua teoksen syntyyn!

Sorrilan koulun aulateoksessa tutkitaan lapsuuden maailmaa uudesta näkökulmasta. Teoksen aiheena ovat aikuisten toiveet lapsille. ”Aikuiset, vanhemmat, ja koulu yhteiskunnan viestin viejinä asettavat lapsiin valtavasti odotuksia ja toiveita, jotka lapset tutkimusten mukaan huomaavat ja kokevat vahvasti. Toisinaan toiveet ovat tarkkoja ja konkreettisia, toisinaan haparoivampia, mutta aina lapsen aistittavissa”, kuvailee Kovari teoksen lähtökohtia. Teos astelee tämän aiheen maailmassa, rakkautta ja ihmisyyttä kuulostellen.

Keskusteluihin pohjaava teos jatkaa taiteilijan tuotantoa uudesta näkökulmasta 

Kaupungilla ohimennen kuultuja lauseita tallentaneen Kosken kuulemat -teoksen tavoin tämäkin teos pohjaa kuultuun puheeseen, jota taiteilija kerää - tällä kertaa keskusteluissaan ihmisten kanssa. Keskusteluista muodostuu laaja aineisto, jonka pohjalta teos tiivistyy lopulliseen muotoonsa. Koululaisten vanhemmilla on mahdollisuus kertoa ajatuksiaan aiheesta teoksen materiaaliksi tapaamisissa taiteilijan kanssa ja mukaan voi ilmoittautua taiteilijan nettisivuilla, osoitteessa www.kovari.fi/sorrilankoulu

Haastattelut järjestetään Valkeakoskella sekä Tampereen keskustassa taiteilijan työhuoneella. Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia, eikä yksittäisiä lauseita taiteilijan mukaan välttämättä edes erota valmiista kokonaisuudesta. ”Teoksen rikasta ilmettä voi verrata perinteisiin, joissa toiveita ja rukouksia ripustetaan puiden oksille”, kuvailee taiteilija ja jatkaa, ”Keskiössä on yhteisöllinen ele”.

Aikuiset, vanhemmat, ja koulu yhteiskunnan viestin viejänä asettavat lapsiin valtavasti odotuksia ja toiveita. Teos astelee tämän aiheen maailmassa, rakkautta ja ihmisyyttä kuulostellen.

Teoksen materiaali tuo tilaan keveyttä ja valoa

Kesäsateen tavoin aulaan laskeutuva teos tuo aiheeseensa keveyttä. “Teoksen muodossa kirkastuu lapsiin kohdistuva odotusten sekamelska siksi, mitä se pohjimmiltaan on – toivetta toisen hyvästä elämästä ja onnesta”. Kovarin teoksille tyypillisesti teos laajeneekin lämpimän humoristiseksi tutkielmaksi ihmiselämästä. ”Kyllähän aikuistenkin välillä menevät helposti sekaisin omat odotukset, sekä vilpittömät toiveet toisen hyväksi. Sellaista on rakastaa”. 

Teoksen ja tilan vuoropuhelu on Kovarille työskentelyn ytimessä, ja sanat ovat kiinnostaneet kuvanveistäjää lähtökohtana kauan. Koruissa paljon käytetty peiliakryyli on materiaalina paitsi kevyt, myös läpikuultava, muodostaen vuorokauden- ja vuodenaikojen vaihtelussa eläviä heijastuksia aulan seinille auringon kiertäessä tilaa. Nyt luonnosvaiheessa oleva teos tulee näkymään sekä tilassa nousevan portaikon eri kerroksista, että aulaan avautuvien luokkien ikkunoista.

”Olen ilahtunut tavasta, jolla lasten maailmaa käsitellään vähän uudesta näkökulmasta Maija Kovarin teoksessa”, kuvailee hanketta Valkeakosken kaupungin opetuspalveluiden suunnittelija Annika Nurminen. ”Teos on varta vasten meille ja tähän tilaan suunniteltu, ja on hienoa, että pääsemme tuomaan taiteen osaksi arkkitehtuuria uudessa Sorrilan yhtenäiskoulussa kaupungin rakennushankkeiden taiteen prosenttiperiaatteen mukaisesti”. Valmis teos julkistetaan rakennuksen ottaessa vastaan koululaiset ja yleisön syksyllä 2025.

Ilmoittaudu alla mukaan teokseen!

Haluatko osallistua teosta taustoittavaan taiteiljatapaamiseen?

Kesän ja alkusyksyn 2024 aikana tapaan ihmisiä ja keskustelen teoksen teemasta heidän kanssaan. Alkuvaiheessa toivoisin kuuluviin etenkin koulun lasten vanhempien sekä opettajien ajatuksia teemasta. Ensimmäiset haastattelut järjestetään kesäkuussa, ja toinen osuus elo-syyskuussa. Tarkka tapaamisaika sovitaan kunkin osallistujan kanssa joko työhuoneelleni Tampereen keskustaan, tai Valkeakoskelle, ja myös ilta-ajat ovat mahdollisia.

Kysymyksiä

Mitä tapaamisessa tapahtuu?

Tapaamiset ovat vapaamuotoisia, alle tunnin mittaisia keskusteluhetkiä aiheesta. Keskustelu etenee taiteiljan valmistelemien kysymysten pohjalta, eikä siihen tarvitse valmistautua. Jos tapaaminen järjestetään taiteilijan työhuoneella, on tarjolla kahvia ja pientä välipalaa.

Maksaako osallistuminen?

Tapaamiset ovat osallistujille maksuttomia. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista, eikä siitä makseta rahallista korvausta.

Tunnistanko puheeni valmiista teoksesta?

Haastattelun antaneita ei voi tunnistaa teoksesta, ja keskustelut ovat luottamuksellisia. Halutessasi voit itse vapaasti kertoa osallistumisestasi teokseen esim. somessa, ja toivoessasi mainitsen nimesi mielelläni teokseen osallistuneiden joukossa.

Mitä haastattelun jälkeen?

Keskusteluista muodostuu laajan haastatteluaineiston avulla teoksen koko materiaali. Taiteilija käy kaikki tekstit läpi ja työstää niistä teoskokonaisuuden. Valmis teos julkistetaan syksyllä 2025.

Milloin tapaaminen on?

Ensimmäiset haastattelut järjestetään kesäkuun 2024 aikana, ja toinen osuus elo-syyskuussa. Tarkka tapaamisaika sovitaan kunkin osallistujan kanssa erikseen - joko työhuoneelleni Tampereen keskustaan, tai Valkeakoskelle. Myös ilta-ajat ovat mahdollisia.

Muu kysymys?

Jos sinulla on kysyttävää haastatteluista, lähetäthän kysymyksesi ylläolevalla viestillä, tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen maija@kovari.fi

Terveisin, -Maija

 

Kuninkaankatu 33 Tampere

Tapaamisajat mahdollisia
Ma-La klo 8–20 Kesäkuussa 1.-29.6.

Myös Valkeakoskella, esimerkiksi kirjastossa